Helppoutensa ansiosta se on myös hyvää retkeily- ja vaellusruokaa. Linssikeittoa varten tarvitset punaisia linssejä, porkkanan, perunan, tomaattipyrettä, sipulia ja valkosipulia. Mausteiksi hieman paprikajauhetta ja kasvisliemikuutio, sekä tarvittaessa hieman suolaa. Tarvittaessa pidempää vaellusta varten perunat yms voi kuivata kotona valmiiksi.
LINSSIKEITTO PUNAISISTA LINSSEISTÄ

1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
2 rkl öljyä
1 tl paprikajauhetta
3 dl punaisia linssejä
1,25 l vettä
1 kasvisliemikuutio
1 peruna
1 porkkana
2 rkl tomaattipyrettä
mustapippuria
Kuori peruna ja porkkana, sekä pilko ne pieniksi paloiksi. Pilko lisäksi sipuli ja valkosipuli.
Kuullota pilkottu sipuli ja valkosipuli öljyssä. Lisää joukkoon paprikajauhe ja sekoita hetki. Varo polttamasta paprikajauhetta. Lisää joukkoon vesi ja kaikki muut aineet. Keitä kannen alla noin 35 minuuttia. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa.
Valmiin keiton kanssa sopii mukavasti erilaiset pähkinät ja siemenet tai vaikkapa paistettu tofu. Keitto on kuitenkin hurjan hyvää myös ihan sellaisenaan.
******

Tomaattipyre on asia, jonka unohdan yleensä aina ostaa ja luonnollisesti sitä ei ole kotona juuri silloin, kun haluaisin linssikeittoa. Tästä oppineena sen voi korvata myös paseeratulla tomaatilla, jota täytyy tosin laittaa hieman enemmän, kuin ohjeessa on mainittu. Lisäämällä varovasti ja maistamalla välillä selviää, koska määrä on mielestäsi sopiva.
Paprikajauheen olen toisinaan korvannut 1 tl currya. Se tuo mukavaa vaihtelua etenkin, jos keittoa syö useammin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti